Nykyisin työttömyysturvassa yrittäjäksi katsotaan yrittäjän perheenjäsenet, jotka työskentelevät yrityksessä, mutta eivät henkilökohtaisesti omista osuutta tai käytä siinä määräysvaltaa. 1.7.2019 tulee voimaan lakimuutos, jonka myötä em. mukaiset yrittäjän perheenjäsenet katsotaan jatkossa palkansaajiksi. Muutos ei kosketa niitä henkilöitä, joilla on edes vähäinen omistusosuus perheen yrityksestä tai jotka työskentelevät perheen omistamassa toiminimessä (koska ovat YEL-vakuutettuja).

Muutoksen myötä perheyrityksessä työskentelevän ei-omistavan perheenjäsen tulee kuulua palkansaajan työttömyyskassaan ja siten voi kerryttää palkansaajan työssäoloehtoa. Työssäoloehdon pituus on 52 viikkoa (muilla palkansaajilla 26 viikkoa) ja sen tulee kertyä aikana, jolloin henkilöllä ei ole ollut omistusosuutta tai määräysvaltaa yrityksessä.

Lisätietoa hallituksen esityksestä: HE 236/2018

yrittajan perheenjasen